TUME-kylväjät kaksoisvoittoon tämän vuoden kaurakisassa

Näillä Tumen NovaCombilla kylvetyillä orailla voitettiin tämän kesän kaurakilpailu!  
 

Joka toinen vuosi järjestettävä KM:n satokilpailu on mielenkiintoista seurattavaa. Ympäri Suomea osallistuvat ammattiviljelijät pyrkivät saamaan omilta lohkoiltaan mahdollisimman suuren sadon, joka puinnin yhteydessä määritellään virallisen valvonnan alla. Mielenkiintoisen kisasta tekee erilaiset lähtökohdat, maalajit, happamuus, ravinnetasapaino, lajike, kylvömuokkaus, kasvukauden toimenpiteet ym. muuttuvat tekijät. Kiteytettynä voisi sanoa, että satokilpailussa menestyminen vaatii useamman vuoden työtä pellon peruskunnostukseen, onnistunutta viljelykiertoa sekä ammattitaitoa oikean lajikkeen ja oikea-aikaisten toimenpiteiden suorittamiseksi kasvukauden aikana.

Karu tosiasia on kuitenkin se, että vaikka kaikki muut asiat olisivat kunnossa niin kylvön epäonnistuessa huippusato on menetetty jo kasvukauden alussa! Tämän vuoden kisan voitti Kimmo Polo Alastarolta, joka on voittanut myös vuonna 2019 Ruismestari-tittelin. Useampana vuonna satokilpailussa pärjääminen kuvastaa viljelijän ammattitaitoa ja myös sitä, että Kimmon nykyinen kylvöketju toimii. Kimmo kylvää huippusatonsa yli 15v vanhalla Tumen Novacombi + Cultipack yhdistelmällä, johon Kimmo on ollut tyytyväinen. Pieniä parannuksia Kimmo on vanhaan koneeseensa tehnyt, mutta uusissa Tumen NovaCombi Module malleissa nämä parannukset ovat Kimmon mielestä jo otettu huomioon. Mielenkiintoista on myös se, että sitkeistä luuloista huolimatta myös siemen ja lannoite samaan riviin kylvämällä on mahdollista saada huippusatoja. Tämän päivän (ei ureapitoisilla) typpilannoitteilla ja yleistyneellä lannoitteen jakamisella kasvukauden aikana voidaan turvallisesti kylvää myös samaan riviin siemenen kanssa.

Kimmo Polon kylvöt suoritetaan Tumen NovaCombi + Cultipack yhdistelmällä. 

Samaan riviin kylvää myös kisan kakkoseksi tulleen laitilalaisen Frans Tuunan Tume Orion, jossa on lisävarusteena sähkösyöttövarustus. Erityisesti koneessa miellyttää sähkösyöttövarustuksen käytettävyys sekä myös se, kuinka sen syöttölaitteisto on tarkka ja kuinka sillä saa kylvettyä tarpeen tullen erittäin pieniä tai suuria kylvömääriä. Esimerkiksi satokilpailussa ollutta isojyväistä ja peitattua Hurja-kauraa kylvettiin 270kg/ha, mutta syöttötehosta oli käytettynä vasta n. puolet ja minkäänlaisia valumisongelmiakaan ei ilmennyt. Myös Orionin monikäyttöiseen, mutta yksinkertaiseen kaksoiskiekkovantaistoon Frans on ollut todella tyytyväinen.

Frans Tuunan kylvöt suoritetaan Tume Orionilla, jossa on lisävarusteena myös sähkösyöttövarustus. 

Frans on satokisojen ensikertalainen, mutta sen verran vakuuttavia olivat miehen otteet, joten toivottavasti hänen ammattitaidostaan päästään oppimaan satokilpailuissa jatkossakin. Satokilpailuiden parasta antia onkin itse kilpailun ohella se, kuinka niin kisaajat kuin seuraajatkin voivat oppia ammattimaisesta viljelystä uusia asioita.  Kimmo ja Frans kuitenkin huumorimielellä naurahtavat, että näin jälkeenpäin satokilpailun parasta antia oli kuitenkin se, kun oikeasti pärjäsi kisassa kaiken sen kisaajien välisen väittelyn jälkeen.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous:
📞 Perttu Koivuharju
0405448025
perttu.koivuharju@tumeagri.fi
 
📞 Eetu Uronen
040 450 6484
eetu.uronen@tumeagri.fi