Elämme maailmalla poikkeuksellista aikaa. Juuri kun tuntui, että koronan suhteen maailma aukeaisi, sodan tuoma epävarmuus leijui yllemme. Maatalouden ahdinko sai jo hetken aikaa jopa jonkinlaista medianäkyvyyttä, mutta sodan syttymisen jälkeen median into on luonnollisesti rintamalla. Medialla on uskomaton rooli siinä, mitä ihmiset milläkin hetkellä ajattelevat ja kuinka relevantteina he erilaisia asioita pitävät. Korona-aika kokonaisuudessaan on tästä hyvä esimerkki. Samoin kuin viime aikojen vahvistunut Nato-myönteisyys. Tämä kaikki on luontevaa, mutta asioita pitää myös suhteuttaa. Ruokapula on esimerkiksi ongelma, joka ei Nato-jäsenyydelläkään ratkeaisi.

Ihmettelen suuresti, miksi Suomen maatalouden ahdinko sodan myötä jäi mediassa taka-alalle? Nythän meidän pitäisi viimeistään herätä ruuan omavaraisuuteen! Eikö kukaan muista enää kaksi vuotta vanhaa maskikohua?  Mitäpä jos meillä loppuukin maskien sijaan Suomessa ruoka? Ukrainan sodan myötä Euroopan vilja-aitta on vahingoittunut. Kotimaan ruuan tuotantomme on ollut kriisissä jo ennen sitä. Ei löydy onnisarmasteita ratkaisemaan ruokapulaa, vieläpä kun kotimaista maataloutta ajetaan parhaillaan tukien avulla yhä enemmän ns. hömppäviljelyyn ruuantuotannon sijaan. Ilmastonmuutosta ei kuulu väheksyä, mutta nyt meillä on edessä jo lyhyemmän aikavälin uhka, johon täytyy reagoida. Missä ovat tämän uhan puolustajat Suomen mediassa?

Mitä tässä nyt voidaan sitten tehdä? Markkinahintoihin ja tuottajahintoihin ei yksityisenä ihmisenä voida hirveästi vaikuttaa, mutta ostamalla voimme ohjata markkinoita edes jotenkin. Meillä kaikilla siis riittää opittavaa ostamisessa!

  1. Kuluttajien roolia ei voi olla korostamatta kotimaisten tuotteiden valinnassa. Nyt jos koskaan on aika katsoa, että ruoka jonka ostat on joutsenmerkillä merkattua tai lähituottajalta suoraan ostettua. Mikäli ulkomaiset tuotteet jäävät kauppojen hyllyyn, niin vastuullinen kauppias ei toivon mukaan niitä jatkossa hyllyilleen enää osta.
  2. Julkisilla puolella päättäjien olisi aika herätä ohjaamaan julkiset ruokaostot kiireellisesti kotimaisiksi, sillä edelleenkin liian monessa julkisessa yhteisössä tarjotaan ulkomaista ruokaa, koska se on ollut kilpailutushetkellä hiukan edullisempaa. Missä päättäjien yhteiskuntavastuu tällaisissa tapauksissa on juuri nyt?
  3. Nyt jos koskaan pitää tehdä yhteistyötä myös maanviljelijöiden kesken! Erilaisilla kimppaostoilla lannoitteissa, kasvinsuojeluaineissa tai konehankinnoissa saadaan todennäköisesti säästöjä mm. isompien ostoerien kilpailuttamisen myötä, jolloin mm. jälleenmyyjien kate pienenee. Nämä pienenkin marginaalin säästöt voivat olla tilojen pärjäämisen elinehto, mutta suurin hyöty on, että ne yleensäkin mahdollistaisivat tilan kehittämisen. Kaivataan yhteistyötä ei naapurikateutta! Tämän myötä myös peltojen hinnat toivottavasti lähtisivät kohti sitä tasoa, mitä niistä on järkeä maksaa/vuokrata.

Useamman maanviljelijän suulla olen kuullut, että mikäli tulosta halutaan, se täytyy tehdä ostamalla, kun myyntimarkkinat ovat mitä ovat. Tuossa on paljon järkeä ja tästä toivoisikin julkista puhetta enemmän myös maatalousalan mediassa. Konkreettisia neuvoja kaivataan ja niitä kaivataan nimenomaan kollegoilta! Varsinkin nyt kun tuotantopanosten hinnat todennäköisesti säilyvätkin korkealla.

Omavarainen maatalous on elinehtomme. Valitettavaa on, että jo turhan suuri osuus maatalouskaupastamme on ulkomaisissa käsissä, joten täysin omavaraiseksi emme maatalouttamme saa. Nyt jos koskaan tarvitsemme kotimaisuuden suosimista! Ostitpa sitten mitä tahansa, niin näiden kriisien myötä kotimaisuutta täytyy arvostaa enemmän. Myös sitä, millä vastuulla jakelija kotimaisia tuotteita myy, vai myykö tuotteen suoraan suomalainen tehdas vai oman kylän lähituottaja.  Toivon mediassa keskustelua aiheesta, ja vinkkejä siitä mitä itse kukin voisi tehdä paremmin. Heitin muutaman esimerkin, mutta niitä tarvitaan paljon lisää.

Jorma Lähetkangas
Toimitusjohtaja
Tume-Agri Oy