Nyt tarvitaan maatilan lastenkasvatusreseptiä!
Tumen asiakkaiden kiireisin kylvösesonki on jälleen takana. Vuodesta toiseen tuo aika on koko organisaatiolle stressaavaa, mutta samaan aikaan myös kiitollista. Me tumelaiset elämme vahvasti arvojemme mukaisesti asiakkaidemme mukana. Koneita käytettäessä aina myös jotain joskus sattuu ja kun jotain sattuu, niin sitten on kiire. Asiakas ei missään nimessä saa jäädä pulaan ja jälleen kerran voin ylpeänä todeta, että tänäkin keväänä tumelaiset hoitivat homman kunniakkaasti. Jälkimarkkinointimme toimii hienosti ja asiakastyytyväisyytemme kestää vertailun! Toki terve nöyryys pitää olla, aina voitaisiin tekemisen tasoa kehittää ja jälleen meillä onkin myös kerättynä lista asioista mitä meidän pitää parantaa! Mielestäni tuo jatkuva kehittäminen onkin meidän vastuumme ja samalla myös velvollisuutemme asiakkaitamme kohtaan! Valmista konetta ei edelleenkään ole missään kehitetty.
Pohtiessani tätä kirjoitusta mieleni karkasi syvällisempiin ajatuksiin. Hätkähdin ymmärrettyäni, kuinka vähän yleisesti puhutaan vastuista ja velvollisuuksista. Mielestäni nykyään halutaan korostaa mieluummin erilaisia oikeuksia ja vapauksia, jotka ovat toki äärettömän tärkeitä nekin. Mistä tämä sitten johtuu? Onko niin, että tämän päivän sosiaalinen media ja puhelimen kautta tuleva jatkuva läsnäolo, luo helposti paineita joillekin ihmisille ja varsinkin nuorille siitä, että ”aina pitäisi olla jotain julkaisemisen arvoista.” Veikkaan, että tämä on myös yksi iso syy kasvaviin masennus- ja ahdistuneisuus ongelmiin. Tätä ongelmaa halutaan lievittää korostamalla vapauksia ja oikeuksia sekä sitä, että jokainen ihminen saa olla sellainen kuin on. Tällähän on hyvä tarkoitus ja näinhän sen varmasti pitää mennäkin, mutta huolestuneena seuraan mihin tällainen ajatusmalli yhteiskunnallisella tasolla on meitä ajamassa. Nykyään ollaan kyllä kärkkäitä neuvomaan ja ohjeistamaan muita ihmisiä, miten mm. ilmaston lämpenemiseen liittyvissä ongelmissa meidän täytyy tehdä sitä ja tätä. Ulostuloja perustellaan kyllä nimellisesti vastuulla ja velvollisuudella tuoda ongelmia julki, mutta samaan aikaan omassa tekemisessä korostuvat jälleen oikeus ja vapaus. Kärkäs neuvoja voikin esimerkiksi asua kivihiilellä lämpenevässä talossa tai käydä ulkolaisen pikaruokaketjun autokaistalla salaa syömässä ulkolaista roskaruokaa, kunhan vain joku muu kasvattaa metsiään hänen mielestään oikein. Omaa tekemistä ei tarvitsekaan siis niin kritisoida. Tästä sitten kun julkisissa keskusteluissa huomautetaan, niin ahdistutaan ja jälleen oravanpyörä on valmis. Tämä alkaa olla jo valitettavan yleistä.
Tohdin väittää, että maatilalla kasvaneilla lapsilla yllä mainittuja ongelmia on suhteellisesti paljon vähemmän! Mistä se sitten johtuu, että he pärjäävät pääsääntöisesti hyvin elämässään? Usein olen myös kuullut sanottavan, että maatilalla kasvaneet lapset ovat hyviä työntekijöitä. He ovat useasti oma-aloitteisia ja ymmärtävät helpommin miten oma tekeminen vaikuttaa mihinkin kokonaisuuteen. Minusta suurin syy on se, että jo pienestä pitäen he ovat joutuneet tekemään jotain yhteisen kodin eteen. Heille on siis annettu vastuita ja velvollisuuksia! He kunnioittavat luontoa ja ovat oppineet elämään yhdessä sen kanssa vastoinkäymisistä huolimatta. Tämän päivän tietoyhteyksillä heille on saatavissa se sama tieto ihan kuten kaikille muillekin, joten mitään ”peräkammarilaisia” he eivät enää ole. Koko yhteiskuntamme kannalta nämä tällaiset henkilöt ovat meille tulevaisuudessa kultaakin kalliimpia, sillä näitä maatilalla kasvaneita lapsiakin syntyy jatkossa entistä vähemmän. Jollain tapaa tuo kasvatettu maalaisjärki pitäisi saada siis istutettua myös muille!
Kahden teini-ikää lähestyvän lapsen isänä huomaan käyväni useasti itsetutkistelua juuri näistä samoista kasvatushaasteista. Kukapa vanhempi ei tahtoisi korostaa lapselleen heille kuuluvia vapauksia ja oikeuksia. Toivottavasti yhtä moni muistaisi kuitenkin kertoa, että niiden ohella meillä jokaisella on myös niitä vastuita ja velvollisuuksia, jolla turvallinen kasvatusympäristö varmistetaan. Ne eivät koske vain esimerkiksi oppi- tai asevelvollisuutta, ne koskevat ihan jokapäiväistä elämää ja miten juuri me tässä elämässä pärjäämme, jotta saamme esimerkiksi sen ruuan pöytään. Meillä itsellä on lopulta päävastuu itsestämme ja tämä vastuunkanto on mielestäni se velvollisuutemme! Yksin tätä vastuuta ei tarvitse tietenkään kantaa, sitä varten ovat läheiset ja ystävät tai työmaailmassa työkaverit! Jotenkin luulen, että tuossa on kiteytettynä se, mikä maatilan lapsille juurtuu kuin itsestään! Minusta tuota reseptiä pitäisikin jakaa nykyistä enemmän niin yhteiskuntakin pyörisi paremmin! Mitä mieltä te olette?
Heinäkuu on meillä Tumella lomakuukausi. Toki meitä voi nähdä silloinkin erilaisissa tapahtumissa, mutta tehtaalla vietetään pääsääntöisesti ansaittuja lomapäiviä. Niitä on hyvä viettää vaikkapa vastuullisesti kasvatetun suomalaisen ruuan grillauksen merkeissä, velvollisuus se ei ole, mutta vapaus ja oikeus siihen kullakin on. 
Haluan toivottaa omalta osaltani nautinnollista juhannusta sekä hyvää kesää asiakkaillemme, henkilöstöllemme ja yhteistyökumppaneillemme!
Jorma Lähetkangas
Toimitusjohtaja, Tume-Agri Oy
